Sisältö
Japan Pop 05/2008

Japan Pop 05/2008 ilmestyi 11.7.2008
- Tällä kertaa Mäkelän Suvi vie meidät Larukun Pariisin-keikalle ja Japanin-kirjeenvaihtajamme Achrénin Jani tutkimusmatkalle maid-kahviloihin sekä Akihabaran syövereihin.
- Arvosteluissa tutustutaan mm. D.Gray-maniin, Lucky Stariin, Grimms Mangaan sekä liljojen ystäviä silmälläpitäen Strawberry Paniciin niin romaani-, manga- kuin animemuodossaankin.
- Saamme kuulla myös kimonoetiketistä ja Shibuya Love -levyn syntyvaiheista sekä pääsemme kurkistamaan viimeisimpien alan tapahtumien tunnelmiin.
- Lisäksi paljon muutakin on tarttunut tämän numeron katamari-palloon, jonka kiertoradalle laukaisee Verrattoman Hauskassa Sisällössä Project A-ko.
Japan Pop 04/2008

Japan Pop 04/2008 ilmestyi 30.5.2008
- Tässä numerossa kuullaan manhwapiirtäjä Sang-Sun Parkin mietteitä elämästä ja piirtämisestä, käydään Tampere kupliissa ja Tokion animemessuilla sekä tutustutaan Japani-alan pikkuputiikkien toimintaan.
- Arvosteluissa rankataan tuoreiden suomalaisjulkaisujen ohella myös Hell Girl ja Kanon, kun taas Kalkkunatarhassa naureskellaan Amon Sagan huonoutta.
- Musiikkipuolella päästään Distraught Overlordin sekä Versailles & Matenrou Opera -kombon Suomen-keikkojen tunnelmiin.
- Pohjantähden alla puolestaan perehdytään siihen, miten syntyy fanidubbi Mämmi Kunniaan -ryhmältä.
Japan Pop 03/2008

Japan Pop 03/2008 ilmestyi 18.4.2008
- Tämänkertaisessa numerossa kuulemme Vartijat-sarjakuvan tekijöiden mietteitä, käymme Winter Comiketissa, tutkailemme anime- ja mangateollisuuden nykytilaa Jussi Nikanderin johdolla sekä etsimme lohikäärmeitä Johannes Kosken opastamina.
- Arvostelupuolella syynätään tuoreimpien kotimaisten julkaisujen ohessa myös alkuperäinen Dirty Pair -romaani, Pet Shop of Horrors -manga vanhassa ja uudessa muodossaan sekä Bleach niin sarjakuvana kuin animaationakin.
- Hiljan Suomessa vierailleista japanilaisartisteista katsastetaan An Cafe, Electric Eel Shock sekä The Candy Spooky Theater.
- Tutustumme myös ikebanaan, tempuraan, temppeleihin sekä japanilaiseen huumoriin.
- Ja paljon muutakin toki mahtuu numeron kansien väliin, kuten Maaria Laurisen yonkoma-sarjakuva Realismi.
Japan Pop 02/2008

Japan Pop 02/2008 ilmestyi 11.3.2008
- Tämänkertaisen numeron pääteemana on shonen-ai.
- Satu Nikander käy katsauksessaan läpi lajityypin pääpiirteet ja perusasiat, Jari Lehtinen esittelee meille shonen-ain ”äidin” Keiko Takemiyan, Markku Salmi tutkailee homoseksuaalisuuden ilmentymiä japanilaisessa kulttuurissa ja Katariina Alainen kertoo puolestaan poikarakkaushenkisestä fanipalvelusta jrockin saralla.
- Arvostelutarjonnassa tutustumme muutamiin genren merkkiteoksista ja kaiken tämän päälle kosketellaan aihetta vielä Päivi Toikan Menneen talven lumet -sarjakuvassa.
- Shonen-ain ohessa mahtuu tämän numeron kansien väliin toki paljon muutakin. Pääsemme muun muassa mukaan Traconin tunnelmiin ja kuulemaan Girugamesh-bändin mietteitä sekä faniklubeista, kun taas Matkalla Japaniin -sarjassa luomme silmäyksen saarivaltion murteisiin.
- Uudella Kalkkunatarha-palstalla Jussi Nikander ruotii animen pahimpia rimanalituksia, ensimmäisenä maailman huonoimmaksi animeksikin mainittu Apocalypse Zero.
- Osansa Japan Popin kirjoittajien tiukasta analyysista saavat myös Naruto, Inuyasha sekä Azumanga Daioh.
- Unohtamatta tietenkään Mangakan päiväkirjaa, Nousevan auringon alla -osiota, Tekno-Kekkoa sekä muuta vankkaa vakiosisältöä.
Japan Pop 01/2008

Japan Pop 01/2008 ilmestyi 25.1.2008
- Suurennuslasin alle ovat tällä kertaa päätyneet Tekkonkinkreet, Hitoshi Tomizawa sekä Osamu Tezukan Buddha.
- Arvosteluissa tutustutaan myös mm. Satsuma Gishiden-mangaan, Horoskooppimysteereihin, Simouniin sekä Yakuza-peliin.
- Tapahtumaraporttitarjonta tuo puolestaan tunnelmat niin Tsukiconista, New York Anime Festivalista, Nippon Motor Festivalista, Kouhaku utagassenista kuin 24 tuntia sarjakuvaa -tapahtumastakin.
- Tässä numerossa alkaa myös kaksi uutta juttusarjaa: Otto Sinisalo paljastaa meille Viisi valhetta mangasta, kun taas Katariina Alainen tutustuttaa meidät jrockin tähtinimien taustalla toimiviin levy-yhtiöihin.
- Japanilaiseen pikaruokaankin päästään tekemään tuttavuutta samoin kuin tanka- ja haikurunouteen.
- Mukana tietysti myös uutisia, Verrattoman Hauskaa Sisältöä, Narulla sekä paljon muuta.